lapset ja perheet

Mittaamattoman arvokkaat, rakkaat kuvamuistot lapsista ja teidän perheestä, juuri tässä hetkessä.


Yhteinen seikkailu täynnä hassuttelua, herkkyyttä, yhteyttä. Käsikkäin kävelyä, sylittelyä,

toisillenne läsnäolemista. Tutkimista, leikkimistä, löytämistä, yhteistä höpöttelemistä.


Ajan antamista kaikkein tärkeimmille.

perhekuvaus


Perhekuvaus kanssani on kokonaisvaltainen, ihana kuvauselämys yhdessä sinun rakkaimpiesi kanssa. Sinun ei halutessasi tarvitse huolehtia kuin teidät paikalle, minä pidän huolen kaikesta muusta! Perhekuvaus on teidän yhteinen hetki kauniissa kesäillassa, kesämökin terassilla, mummolan puutarhassa tai syksyn väriloistossa. Se on kuvaus teitä varten, jotta saisitte pysyviä muistoja näistä rakkaista vuosista, joiden ohi aika niin nopeasti kiitää.


Kuvausta varten saatte kattavat valmistautumisohjeet ja miljöövaihtoehtoja, joista voitte valita. Tulen tosi mielelläni myös kuvaamaan johonkin teille rakkaaseen paikkaan; vaikkapa kesämökillenne, veneretkelle saareen, mummolan puutarhaan tai kävelykierrokselle kaupungin kauniiden rakennusten ja puistojen halki.


Suunnitellaan kuvaus yhdessä ja samalla jo ennalta tutustutaan toisiimme, silloin kuvauskin sujuu mitä parhaimmin! Autan ja ohjaan teitä läpi kuvausprosessin, minulta saa kysyä apua missä tahansa kuvauksiin liittyvässä.


Käytössänne on studion lainavaaterekki, josta löytyy ajatonta ja kaunista kuvausvaatetta naisille ja lapsille.


Perhekuvaukseen sisältyy koko ihana, usein yli sadan kuvan galleria täynnä rakkaita muistoja teistä ilman valinnanvaikeutta.


SINUN INVESTOINTISI 420€

lapsiKUVAUS


Lapsikuvauksessa keskitymme kuvaamaan valloittavan ihanaa lasta, missä tahansa iässä. Kuvaus voidaan toteuttaa studiolla, ulkona miljöössä, teillä kotona tai muussa teidän toivomassanne kuvauspaikassa. Kuvaukseen varataan aikaa n. 1-2h, jotta saadaan pientäkin lasta kuvattua rauhassa ja lapsentahtisesti. Lapsen lisäksi kuvissa voi olla mukana yksi aikuinen tai sisarus, esimerkiksi lapsen vanhempi, kummi, iso-vanhempi tai muu tärkeä, lapselle tuttu ihminen.


Saat kuvausta varten kattavat valmistautumisohjeet ja käytössäsi on studion lainavaaterekki.


Kuvaukseen sisältyy monipuolinen nettigalleria, jossa on +40 valmista, käsiteltyä kuvatiedostoa, jotka ovat ladattavissa kahdessa eri koossa, täysresoluutioisina ja web-kokoisina tiedostoina.


SINUN INVESTOINTISI 325€